Legendaarinen ja mystinen keno

Keno on Suomessa aika nuori peli, mutta sitäkin suositumpi. Ainoastaan Lotto on kenoa pelatumpi onnenpeli. Suomeen keno rantautui 2002 kun Veikkaus alkoi kyseistä peliä pyörittämään. RAY:lla on tosin kenoautomaatteja ollut jo 80-luvulla, ja sittemmin RAY on tarjonnut erilaisia variaatioita kenosta netissä. Maailmanlaajuisesti kenolla on kunnioitusta herättävän pitkä historia. On hämmästyttävää, kuinka tuhansia vuosia vanhat pelit pitävät pintansa ja jaksavat vieläkin viihdyttää.

Kenon historia lyhyesti

Keno on tiettävästi lähtöisin Kiinasta. Legendan mukaan laajan suosion muinaisessa Kiinassa saavuttanut keno osaltaan auttoi varojen keräämisessä Kiinan muurin rakentamista varten. Alkuperäisen kenon ”numerot” olivat kiinalaisia merkkejä. Merkkejä oli aluksi 120, mutta myöhemmin merkkien määrä putosi 90:ään tai 80:aan.
Kiinalaiset maahanmuuttajat toivat kenon mukanaan Amerikkaan noin 1860-luvulla. Suurin osa kiinalaisista työskenteli San Fransiscon alueella. Raskaan työpäivän jälkeen kiinalaiset rentoutuivat kenon parissa. Amerikkalaiset kiinnostuivat mystisestä kenosta kovasti,  ja pian kiinalaiset merkit vaihtuivat arabialaisiin numeroihin, jotta amerikkalaisetkin ymmärtäisivät pelin. 1900-luvun alkupuolella kenosta tuli kasinopeli.

Keno pelinä

Kenosta on etenkin netissä monia eri variaatioita. Idea pelissä on kuitenkin varsin yksinkertainen. Pelin alussa valitaan panos pelikierrokselle. Tämän jälkeen yleensä 80 numeron joukosta valitaan 2-10 numeroa. Voitot määräytyvät panoksien ja voittokertoimien perusteella. Sekä panokset, voittokertoimet että numeroiden määrät vaihtelevat hyvinkin paljon pelin tarjoajasta riippuen.
Suomalaisille ehkä tutuimmassa kenossa, siis Veikkauksen kenossa, on valittavana 70 numeroa, joista 10 valitaan. 70 numeroa 80 sijasta saattaa kuulostaa äkkiseltään mahtavalta vaihtoehdolta pelaajalle, mutta kenopeliä arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös pelin hinta ja valintanumeroiden määrä. Tosipeluri haluaa varmasti myös pelata silloin kun huvittaa – tällöin nettikeno on sopiva vaihtoehto.

Keno netissä

Kenosta on lukemattomia versioita netissä.
Esimerkiksi RAY:n netticasinolla on mahdollista pelata neljää erilaista kenopeliä.  Pelit ovat:

  • Hunajakeno
  • Keno 80
  • Keno xperiment
  • Fortune Keno

Suurin ero näissä kenoissa ja ylipäätään nettikenoissa Veikkauksen tarjoamaan perinteiseen kenoon on se, että pelata voi niin monta kertaa kun päivässä haluaa. Veikkauksen kenoa voi pelata vain kahdesti päivässä. Panokset vaihtelevat netissä pelatessa huomattavasti. Veikkauksen kenossa maksimipanos on 10 euroa, kun netissä parhaimmillaan liikutaan sadoissa euroissa.

Jätä kommentti